Valjaat

Kiipeilyvaljaita valmistetaan jos jonkinlaisia. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kaikki vuorikiipeilyyn soveltuvat valjaat kelpaavat myös kallio- tai seinäkiipeilyyn, mutta ei välttämättä päinvastoin.

Valjaita on olemassa istuinvaljaita, ylävaljaita ja molemmat osat käsittäväiä malleja.

Istuinvaljaat

Vuori- ja jääkiipeilykäytössä kiipeilyvaljaiden tulee ehdottomasti olla säädettävää mallia. Sekä vyön että reisilenkkien pituutta tulee voida säätää vaatetuksen muuttuessa. Riittävän vyötärön säätövaran takaamiseksi useimmissa vuorikiipeilykäyttöön soveltuvissa valjaissa on kaksi solkea, jolloin valjaiden keskiosassa oleva kiinnityslenkki pysyy aina keskellä. Kätevä ominaisuus on mahdollisuus avata reisihihnat, jolloin "luonnon kutsuun" voi vastata riisumatta koko valjaita ja jopa irrottautumatta köydestä, mikä saatta olla yllättävän tarpeellinen ominaisuus jyrkällä seinämällä.

Vuorikiipeilyvaljaissa ei tarvita yhtä paljoa pehmustetta kuin kallio- tai seinäkiipeilyyn tarkoitetuissa malleissa, koska pehmusteena on vaatetta. Lisäksi pehmuste imee usein vettä. Valjaissa on hyvä olla varustelenkkejä, jotta karabiinerit, jääruuvit yms. on helppo kiinnittää ja ne ovat helposti saatavilla. Lenkkien on kuitenkin syytä olla kiinnitettyinä valjaden alaosaan, jotta ne eivät jäisi repun lantiovyön alle. Eri mallien varustelenkkien paikka vaihtelee, joissakin lenkit ovat taaempana kuin toisissa.

Kiipeilykerhoille tarkoitetut valjaat soveltuvat useimmiten hyvin vuoristokäyttöön. Niissä ei useinkaan ole lainkaan pehmustetta, minkä ansiosta ne ovat kevyet ja menevät pieneen tilaan. samoin säätövaraa on usein erittäin runsaasti.

Hätätilassa, esimerkiksi valjaiden rikkouduttua, sellaiset voi konstruoida itsekin kestävästä nauhasta tai köydestä.

Ylävaljaat

Jos kiipeilijä putoamisen yhteydessä pääsee kaatumaan taaksepäin, on riski selkärangan vioittumiseen. Tämä voi tapahtua erityisesti jääkiipeilyssä rautojen osuminen jäähän saattaa helposti kääntää kiipeilijän, mikäli kiipeilijällä on reppu selässä tai riski hallitsemattomaan putoamiseen on erityisen suuri, esimerkiksi johtuen pitkistä varmistusväleistä vuoristossa. Ylävaljaita käyttämällä kiinnityspiste nousee rinnan korkeudelle, jonka ansiosta riski taaksepäin kaatumiseen vähenee oleellisesti.

Käytettäessä istuinvaljaita ja rintavaljaita, tulee ne sitoa yhteen. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti nauhalenkillä. Lenkki pujotetaan istuinvaljaiden reisilenkin ja lantionvyön ympäri (tai varmistuslenkkiin valjaista ja valmistajan käyttöohjeista riippuen), jonka jälkeen lenkin keskelle tehdään solmu. Sitten nauhalenkki pujotetaan rinvaljaiden lenkeistä ja lopuksi lenkin päät yhdistetaan naihasolmulla. Lopuksi kiipeilijä sitoo köyden kasisolmulla istuin ja rintavaljaita yhdistävään nauhalenkkiin siten, että köysi kiinnittyy solmun ympärille, ts. kulkee molempien syntyneiden lenkkien kautta.

Kaupallisten ylävaljaiden käyttö vuorikiipeilyssä ei ole kuitenkaan erityisen yleistä. Silloin kun kiipeilijä kokee tarvitsevansa ylävaljaita , on ylävaljaat helppo improvisoida nauhalenkistä. Ylävaljaat voi konstruoida usealla tavalla, tavallisin menettely lienee ottaa sopivan mittainen nauhalenkki ja kieräyttää sitä keskeltä siten, lenkki muodostaa kasin. Sitten vaan työnnetään kädet lenkeistä läpi ja yhdistetään rinnan päälle tulevat lenkit karabiinerilla. Kiipeilijä on kiinnittyneenä köyteen normaalisti istuinvaljaista, mutta köysi kulkee rintavaljaiden karabiinerin kautta.

Kokovaljaat

Kokovaljaissa istuinvaljaat ja ylävaljaat on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Niissä kiinnityspiste köyteen on ylempänä, mikä estää taaksepäin kaatumista putoamisen yhteydessä, varsinkin jos painava reppu tekee kiipeilijästä yläpainoisen. Kokovaljaat jakavat putoamisen voiman koko vartalolle vähentäen alaselkävaurion mahdollisuutta. Vaikkakin kokovaljaat ovat eittämättä turvallisemmat kuin pelkät alavaljaat on niillä myös haittoja; ne rajoittavat liikkeitä ja hankaloittavat ratkaisevasti vaatteiden lisäämistä tai vähentämistä. Tämän takia vain harvat vuorikiipeilijät käyttävät niitä.