Varusteet

Tämä artikkeli on kirjoitettu viime vuosituhannella, joten se on monelta osin kovastikin vanhentunut. Kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut useita varuste- ja kiipeilyteknisiä mullistuksia, esimerkiksi:

  • Erilaiset softshell materiaalit ovat tulleet markkinoille ja monessa käytössä vallenneet tilaa tai kokonaan syrjäyttäneet perinteiset kovat kuoret.
  • Nykyiaiset liissittömään kiipeilyyn soveltuvat hakut ovat vallenneet markkinat.
  • Muovikengät on pääasiassa korvautuneet kevyemmillä ja lämpimämmillä nahka tai kangaskengillä.
  • Leditekniikka on käytännössä syrjäyttänyt kaikki muut tekniikat kiipeilylampuissa.
  • Kiipeilyssä on siirretty yhä suuremmassa määrin fast and light -tyyyppiseen taktiikkaan, jolloin varusteita ei tarvitse, eikä voi, kantaa mukana yhtä paljon kuin toisenlaisella taktiikalla kiivettäessä.

Tämä artikkeli on nyt konvertoitu xhtml:ksi, muutettu käyttämään utf-8 -enkoodausta, alasivuja on yhdistelty ja osio on muutettu käyttämään samaa leiskaa kuin muukin sivusto, mutta itse sisältöä ei ole ajantasaistettu.

Edelleen, artikkeli on kirjoitettu aikanaan kun aloittevana kiipeilijänä keräilin tietoa varusteista voidakseni itse hankkia itselleni parhaiten sopivat varusteet. Näin jälkikäteen kokemuksen kartuttua osa tuolloin varusteille asettamistani vaatimuksista on osoittautunut vääräksi, osa muuntunut hieman ja osa on pysynyt ennallaan.

Vuorikiipeilyyn liittyy koko joukko riskejä, joiden pitämiseksi minimissään asianmukaiset varusteet ovat ensiarvoisen tärkeät. Varusteiden asianmukaisuus riippuu ensisijassa käyttötarkoituksesta. Parhaistakaan varusteista ei ole mitään hyötyä, ellei niitä osaa käyttää oikein. Millään varusteilla ei voi korvata tervettä järkeä.

Monet vuorikiipeilyvarusteista ovat hyvinkin kalliita, joten varusteita hankittaessa kannattaa tehdä vertailuja ja miettiä varusteelle asetettavat vaatimukset huolella. Seuraavassa on käsitelty joidenkin vuorikiipeilyvarusteiden ominaisuuksia, joihin tulee kiinnittää huomiota varusteita hankittaessa jne.

Joidenkin vuorikiipeilyvarusteiden saatavuus on Suomessa huono. Karabiinbereitä, valjaita, yms. tarvikkeita, joita käytetään myös kallio- ja urheilukiipeilyssä on saatavilla parhaiten. Myös jääkiipeilyvarusteiden suhteen tilanne ei ole aivan toivoton. Ongelmia alkaa tulla kun haluaa ostaa ylävuorikengät. Malleja ei juuri ole tarjolla, tilaamalla kyllä saa, mutta sovittaminen ei läheskään aina ole mahdollista etukäteen, puhumattakaan eri mallien vertaamisesta liikkeessä. Muita varusteita on saatavilla satunnaisesti, lähinnä ongelmana on valikoiman kapeus, ja joidenkin tuotteiden osalta aivan poskettomat hinnat; kun kilpailua ei ole, on hinnanasetanta melko vapaata. Vaihtoehtona kotimaasta hankkimiselle on tilaus ulkomailta, jolloin ongelmana on se, ettei tavaraa näe eikä voi kokeilla etukäteen.

Olen kerännyt runsaasti linkkejä varustekauppoihin ja -valmistajiin. Kannattaa tutkia myös Gear Addict :n arvosteluja, Outdoorreview.com:n arvosteluja ja Lexi Communications:n arvosteluja tuotteista. Samoin uutisryhmistä voi saada arvokasta tietoa muiden kokemuksista. Tiedon etsimiseen uutisryhmistä voi käyttää Deja News -hakukonetta.

Ohjeellinen minimivarustus

Seuraavassa on esitelty ohjeellinen minimivarustus erityyppisille reiteille. Otsikon perässä suluissa oleva kirjain tarkoittaa arvioitua reitin vaikeusastetta Alppireittien vaikeusasteikolla Lähes kaikille reiteille tarvitaan lisäksi reppu, jonka tyyppi ja tilavuus määräytyy mukaan tarvittavien varusteiden mukaan.

Varsinkin vaativampaa kiipeilyä sisältävillä reiteillä huomaa varsin nopeasti miksi liiallinen varusteiden mukana kuskaaminen ei ole kannattavaa. Saman huomion tekee toki myös riittävästi korkeeuseroa sisältävillä reiteilla, vaikka alusta olisi kuinka helppoa tahansa. Mahdollisimman kevyt varustus nopeuttaa etenemistä ja tekee siitä moninverroin miellyttävämpää. Lisäksi painava kantamus heikentää tasapainoa. Niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin, yöpymisvälineiden mukaanottaminen kiipeilyreitille lisää todennäköisyyttä, että niitä myös tarvitaan. Toisaalta liian vähäinen varustus (esimerkiksi varmistusten osalta) saattaa hidastaa etenemistä enemmän kuin niiden mukaan ottamisen tuoma lisäpaino olisi tehnyt. Liian vähäinen varustus voi myös olla hengenvaarallista.

Mielestäni mitään yleispäteviä varustelistoja ei voi olla olemassa. Mukaan otettavat varusteet on harkittava joka kerta omalta kohdalta.

Helpot 'turistireitit' (-/F)

Näillä tarkoitan alppikerhojen merkitsemistä reiteistä helpompia (usein merkitty karttoihin yhtenäisellä punaisella viivalla). Seuraava ohjeellinen varustus pätee kesäaikaan, reittien luonne ja tarvittava varustus muuttuu, mikäli reitillä on jäätä tai lunta. Monet luokitelluista Alppireiteistä sisältävät lunta ja jäätä, jolloin ne eivät enää kuulu tähän ryhmään.

  • tukevat vaelluskengät.
  • Vaatetus sään mukaan. Lisäksi mukaan kuiva paita ja sateenpitävä ja lämmin takki.
  • Kartta ja kompassi - Jos on kyse kunnolla merkitystä reitistä, ei näitä aivan välttämättä tarvita. Tosin huono keli saattaa yllättää helpommillakin reiteillä ja laskea näkyvyyden lähes nollaan, jolloin reittimerkintöjen löytäminen voi osoittautua erittäin hankalaksi.
  • Aurinkolasit ja -rasva.
  • Ruokaa ja juomaa reitin keston mukaan

Rankemmat vaellukset (F/PD) ja Via Ferrata (Klettersteig)

summit ridge from Mittelspitze to Südspitze

Watzmannin huippuharjanne Berchtesgadenin kan-
sallispuistossa Etelä-Saksassa. Reitillä on jonkin
verran teräsköysivarmistuksia.
1200x800-166kB

Nämä ovat puolestaan niitä katko- tai pisteviivoin karttaan merkittyjä reittejä tai enintään kohtuuvaikeita off-piste reittejä, jotka eivät sisällä jäätä eivätkä sellaisia kallio-osuksia, jotka edellyttävät vaativampaa kiipeilyä. Käsiä voi jo kuitenkin tarvita etenemisen tasapainottamiseen. Myös lunta voi jo olla. Jyrkemmille lumireiteille tarvitaan lisäksi jäätikkövarustus. Ohjeellinen varustus edellisen kohdan varusteiden lisäksi:

Via Ferratat ovat Keski-Euroopan vuorilla suosittuja vaativan puoleisia vaellusreittejä, joille on kiipeilyn helpottamiseksi, turvaamiseksi tai mahdollistamiseksi kiinnitetty teräsvaijereita sekä lisäksi mahdollisesti askelmia ja koukkuja käsiotteita varten. Varustuksena edellisten lisäksi:

  • valjaat
  • kypärä
  • Via ferratasetti, joka koostuu lyhyestä köydestä, kahdesta karabiinerista ja köysijarrusta. Kotikutoiset slingi-karabiineri -viritykset ovat hengenvaarallisia! Muutaman metrin putoaminen staattiseen slingiin rikkoo joko valjaat, slingi, karabiinerin tai kiipeilijän lantion.

Koska liikutaan useimmiten lumettomilla kalliolla, on kenkien pohjan pitävyydellä tavallistakin suurempi merkitys. Pohjien tulee olla tukevat, mutta matalamman varren mahdollistama parempi nilkan liikkuvuus saattaa olla eduksi. Mikäli nilkkojen kanssa on ollut ongelmia kannattaa kuitenkin valita korkeampi malli nyrjähdysten välttämiseksi.

Jäätikkövaellus (F/PD)

Jäätikkövaellusta Norjassa

Jäätikkövaellusta Norjassa.
511 x 758 - 65 Kb.

Vaikka tässä tarkoitetut jäätiköt ovat vielä verraten loivia, vaaditaan jäätiköllä kuitenkin huomattavasti enemmän varustusta ja osaamista. Vaikka helpoista jäätiköistä noin periaatteessa selviäisi jopa ilman jäärautoja, puhumattakaan köydestä ja valjaista, on jäätikölle meno ilman näitä varusteita hullun hommaa. Sillä missä on jäätä saattaa olla myös railoja, ja railosta ei pääse pois ilman asianmukaisia varmistusvälineitä. Erittäin helpoillakin jäätiköillä (railoon putoamisen vaara minimaalinen) tarvitaan aina vähintään seuraavat varusteet:

Heti, kun on olemassa todellinen riski railoon putoamisesta tarvitaan edellisten lisäksi myös seuraavat varusteet, jotka mahdollistavat railosta pelastautumisen:

Kiipeily (PD-ABO)

Grossglockner Pallavicinirinne

Ari Paulin Grossglocknerin Pallavicini-
rinnellä Itävallassa.

Nyt aletaan liikkua tavallisesti merkittyjen reittien ulkopuolella. Eteen tulee tavallisesti sekä jäätikköä, lunta että kalliota, ja reitit ovat tavalliseti suhteellisen jyrkkiä ja ilmavia ja edellyttävät kiipeilytekniikoiden hallintaa. Normaalin alppivarustuksen lisäksi tarvitaan reitin mukaan kallio- ja jääkiipeilyvarustusta.

Useampipäiväiset reissut

Yöpymiseen tarvittavat varusteet vaihtelevat varsin ratkaisevasti sääolosuhteiden ja yöpymispaikan mukaan. Alpeilla ei etenkään kesäaikaan läheskään aina tarvita telttaa, jos ottaa etukäteen selvää vuoristomajojen aukioloajoista ja varaa itselleen paikan (monet ovat täynnä varsinkin Keski-Euroopan loma-aikaan). Tällöin selvitään myös kevyemmällä makuupussilla tai jopa kokonaan ilman.

Lisäksi

Valokuvauskalustoa harrastuneisuuden ja kantohalukkuuden mukaan. Suosittelen järjestelmärunkoa, yhtä objektiivia, reippaasti filmiä ja koko paketille sopivaa (mahdollisimman pienikokoinen) laukku, jolloin kameraa voi kuljettaa kiipeilyrepun ulkopuolella, jolloin siihen pääsee helpommin käsiksi.